Ekonomistit arvostelevat Yleisradion juttua Suomen palkkatasosta. Artikkelissa käytettyjä lukuja arvostellaan. Lisäksi ...
Verkkolaitteita valmistava Nokia teki vahvan tuloksen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiön liikevaihto kasvoi ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta 9 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ...
Tulosta nosti ennen kaikkea vakuutustoiminnan nettotuloksen vahva kasvu. Korkokate oli 1854 miljoonaa euroa (1946 miljoonaa euroa vertailukaudella). Laskusta huolimatta tämä oli hieman markkinoiden ...
Ansiotulojen ylin 60 prosentin marginaaliverokanta tulisi laskea 50 prosenttiin. Tämä toimi rahoittaisi julkaisun mukaan itse itsensä jopa lähes sataprosenttisesti, kuten Ruotsissa tapahtui kun ...
Vaaralliset sähkölaitteet jäävät tehokkaasti Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) haaviin. Tukes testautti viime vuonna 267 sähkölaitetta testauslaboratoriossa ja testaustulosten perusteella 56 ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump perusti heti kautensa alussa uuden toimielimen tehostamaan hallinnon toimintaa ja vähentämään kuluja. Viraston nimi on Department of Government Efficiencyä eli ...
– Suomen Palestiinalaisyhdistys pitää tilaisuutensa ”erillisissä saleissa miehille ja naisille”. Tasa-arvon murentaminen voi alkaa arkisissakin asioissa. Tällaista kulttuuria en halua Suomeen, Binga ...
Kone putosi Potomac-jokeen. Raporttien mukaan matkustajakoneessa oli 60 matkustajaa ja neljä henkilökunnan jäsentä. Viranomaiset pysäyttivät kaikki Reaganin kentälle saapuvat ja lähtevät lennot.
Eurooppalaisyhtiöt hoitavat liiketoimiaan tytäryhtiöidensä ja johtonsa omistamien yhtiöiden kautta. Niiden liikevaihto alkoi kasvaa heti Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen ja nousi lähes 6,4 ...
Ministeri muistuttaa, että jäänmurtajat ovat kriittistä infraa, ja Perämerenkaarella ja ylipäätään rannikkokaupungeilla on keskeinen merkitys huoltovarmuudelle ja kaupalle. Valtion omistaman ...
Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) on julkaissut neljä skenaariota, jotka hahmottavat maailmaa vuosille 2025-2035. EVAn mukaan seuraavan vuosikymmenen suuntaa määrittävät Ukrainan sota, teknologinen ...
Britannian hallitus viimeistelee lähiviikkoina julkistettavaa puolustus- ja turvallisuusselontekoa, jonka odotetaan ...