News
Euroopan keskuspankki kertoo raportissaan sijoittajille tärkeää informaatiota kullan soveltuvuudesta sijoitusinstrumentiksi: ...
Talouden kannalta oleellista on nyt ja aina Lähi-idässä, häiriytyykö maailman energiahuolto ja missä mitassa Persianlahdella.
Suomalaisten kesälomabudjetit ovat Lähi-Tapiolan kyselyn mukaan laskeneet noin 5% viime vuodesta ja nyt pärjätään ...
Piksun sivuston palvelut ovat kehittyneet tukemaan sijoittajia osakevalintojen tekemisessä. Analyysit välilehden alla on ...
Finanssiala ry:n Pankkibarometrin II/2025 mukaan kotitalouksien luotonkysyntä on saavuttanut suhdannehuipun. Odotukset ...
Nykypäivän tulli-syndrooma on yksi syy miksi on jätetty huomioimatta se ikävä tosiasia, että globaali talous on ollut heikko ...
Käyn tässä kirjoituksessa läpi niitä periaatteita, joilla yhtiö valikoituu analysoitavaksi Jyrkin listalle. Prosessi on käynnistynyt kevään aikana ja kymmenkunta uutta yhtiötä on lisätty analyyseihin ...
Kuvassa suuri johtaja Mao Zedong on juuri aikeissa uida Jangze-joen yli Kiinan kulttuurivallankumouksen aikoihin. Olen ...
Pohjoismaiseen salkkuuni on edellisen päivityksen jälkeen tullut muutamia uusia kiinnostavia kokelaita. Salkussani on monia yrityksiä, jotka tarjoavat minulle mahdollisuuksia, jännitystä ja nopeita ...
Muistelmia kutsutaan yleensä ”subjektiivisiksi”, mikä on hiukan outoakin. Seuraava teksti on nimittäin minun taatusti omasta näkökulmastani kirjoitettu ja voi aivan hyvin kysyä: kenen sitten ja mikä ...
Talousennusteet sorvataan tällä haavaa yhdestä puusta: kauppasota nirhaa kasvua ilkeästi vähän kaikkialla. Tuoreimman skenarion laatinut Maailmanpankki ynnäilee sen jopa puolittuvan Trumpin ...
Kuluvana vuonna yhtiöt ovat todella saaneet osoittaa kynsiensä terävyyden olosuhteiden muututtua vähintään haastaviksi ja usein tuskaisiksi kauppasodan ryskeessä. Sen roiskeet ulottuvat kaikkialle, ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results