News

Supo saisi myös mahdollisuuden luovuttaa henkilötietoja Natolle tai sellaiselle EU:n virastolle tai toimielimelle, jonka ...
Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps) kertoi maaliskuun lopussa saavansa Carita -puolisonsa kanssa esikoislapsensa. Viime ...
Nykyinen NHL:n pudotuspelisysteemi ei palkitse runkosarjassa menestymistä, kirjoittaa NHL-kirjeenvaihtaja Teemu Suvinen.
Itäraja pysyy edelleen kiinni. Hallitus on uusinut päätöksensä pitää itärajan rajanylityspaikat suljettuina. Päätös on ...
Laulajatähti Anneli Saaristo, 76, muistelee omia Euroviisuaikojaan vuodelta 1989 Anna-lehdessä. Viisumatkaan lähtenyt ...
44-vuotiasta miestä epäillään lukuisista rikoksista. Hän haki ulkomaalaisista naisista seuraa esimerkiksi Tinderissä ja ...
Naryshkin ei maininnut sitä, että Puolan ja Baltian maiden aseistautuminen johtuu Venäjän laittomasta hyökkäyksestä Ukrainaan ...
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom (ps) julkaisi viime vuoden maaliskuussa somessa kuvan, jossa perussuomalaisten ...
Israel ei ole päästänyt humanitaarista apua Gazaan maaliskuun alun jälkeen. Katzin mukaan Israel ei ole aikeissa muuttaa ...
Ottelusarjaa voitoin 2–1-johtava KalPa on tehnyt yhden muutoksen. Jere Karjalainen nousee Patrick Curryn ja Aleksi Klemettin ...
Imatran Valtionhotellia pyörittäneen Scandicin vuokrasopimus päättyy, eikä yhtiö halua jatkaa kiinteistössä. Scandic vetäytyy ...
Keskiviikkona on rikottu kevään lämpöennätys, kun lämpötila kohosi puolenpäivän aikaan Turussa 19,3 asteeseen, kertoo Foreca.